Suuntana sama määränpää

Julkisen hallinnon organisaatiot suunnistavat tällä hetkellä kaikki kohti samaa määränpäätä - saavutettavia digitaalisia palveluita.

Määränpää on kaikilla sama, mutta polkuja perille on monta. Myös polun pituus tai maaston hankaluus vaihtelee. Osalla polku on suoraviivainen ja selkeä, osalla mutkikas, mäkinen ja ehkä matkalle saattaa osua muutama risukkokin.

Eduskunnan kansliassa koordinaatit kohti saavutettavia verkkopalveluita asetettiin kompassiin pian saavutettavuusdirektiivin voimaantulon jälkeen. Askelia kohti määränpäätä on kuitenkin ryhdytty ottamaan vasta viime keväänä.

Eduskunnan täysistuntosali kuvattuna ylhäältä päin.
Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta.

Robotti töihin

Ensimmäisenä hommiin laitettiin robotti. Robotin tekemä skannaus auttoi sivuston saavuttavuuden nykytilan ja tulevan työmaan hahmottamisessa ja urakasta saatiin luotua korjaussuunnitelma yhdessä sivuston toimittajan kanssa.

Verkkosisällön saavutettavuusohjeiden mukaisia korjauksia on ryhdytty toteuttamaan lyhyissä sprinteissä. Kahden viikon jaksojen aikana pyritään paitsi tekemään korjauksia, myös laatimaan listaa tulevista töistä ja ryhmittelemään töitä suurempiin kokonaisuuksiin. Työkaluna töiden organisoinnissa toimii Jira, jonka tikettejä voivat seurata ja kommentoida kaikki työssä mukana olevat henkilöt.

Valmiit korjaukset konkretisoituvat testiympäristössä, jossa niitä on vielä mahdollista testata esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla. Lopuksi korjaukset viedään tuotantoon.

Tiedostot ja tekstitys haasteina

Sivuston teknisten korjausten lisäksi saavutettavuustyötä tehdään eduskunnan verkkosivuilla julkaistavien asiakirjojen sekä verkkolähetyspalvelussa julkaistavien videotallenteiden tiimoilta. Molempien osalta ollaan vasta etsimässä ratkaisuja.

Eduskunnan verkkosivuilla julkaistaan vuosittain vähintäänkin satoja pdf-muotoisia asiakirjoja ja myös asiakirjoja tuottavia tahoja on paljon. Siksi tulevien askeleiden tulee olla selkeitä ja ohjattuja.

Verkkolähetysten tallenteiden keskeisin haaste on se, miten tallenteisiin saataisiin tuotettua ohjelmistoilla laadullisesti riittävän hyvä tekstitys tai tekstivastine. Suomen kieltä tarjoavia ohjelmistovaihtoehtoja on jo käytössä, mutta tekstin laatu edellyttää vielä joko ohjelmistojen kehittämistä tai tekstien manuaalista korjaamista ennen julkaisua.

Uusi tekemisen tapa

Edessä on myös saavutettavuusajatusmallin jalkauttaminen. Koska saavutettavuus ei voi jäädä projektiksi, on ajatusmallia ja sen tärkeyttä tuotava esiin organisaatiossa. Sen lisäksi on järjestettävä koulutusta sisällöntuottajille ja pidettävä huolta siitä, että saavutettavan sisällön tekemisestä tulee uusi tekemisen tapa.

Eduskunnan kansliassa saavutettavuuden parantaminen on tällä hetkellä yksi keskeisimpiä ja myös suurimpia verkkopalvelujen kehityshankkeita. Se on myös suuri taloudellinen panostus. Vähintäänkin useiden satojen tuhansien eurojen suuruinen summa jakautuu usean vuoden ajalle. Silti kukaan ei kiistä määränpään eli toimivien ja kaikille saavutettavien verkkopalveluiden tärkeyttä.

Kompassi on kaivettu esille, koordinaatit selvillä ja varusteet kunnossa. Osa rasteista on löydetty, mutta maaliin on vielä matkaa.

Kirjoittaja

Tiina Deboo

Tiina Deboo

tiedottaja, eduskuntatiedotus

 

Katso myös nämä

Järjestöt toivovat digipalveluilta teknisen saavutettavuuden lisäksi selkeyttä ja loogisuutta

Lue edellinen

Viranomaisten uusilta verkkosivuilta puuttuu lain vaatimia saavutettavuustietoja

Lue seuraava