Kooste valvonnan kohteeksi valikoituneiden organisaatioiden ja digipalvelujen logoista

Aluehallintovirasto on käynnistänyt digipalvelujen saavutettavuuden kattavan valvonnan

Digitaalisten palvelujen ensimmäinen vuosittainen saavutettavuusvalvonta käynnistyi kattavalla valvonnalla. Aluehallintovirasto on valikoinut kattavan valvonnan otokseen 20 verkkosivustoa. Kattavan valvonnan lisäksi 185 sivustoa tullaan valvomaan kuluvan vuoden aikana yksinkertaiste-tulla menetelmällä pääosin automatisoidusti.

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta määrittelee saavutettavuusvaatimukset ja velvoitteet sekä niiden valvonnan. Lain tavoitteena on, että mahdollisimman moni ihminen voisi käyttää digitaalisia palveluja. Lain piiriin kuuluvat erityisesti viranomaisten, julkisrahoitteisten organisaatioiden sekä pankkien ja vakuutusyhtiöiden digitaaliset palvelut.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston tehtäviin kuuluu lain saavutettavuusvaatimusten toteutumisen valvonta Suomessa. Virasto valvoo digipalveluja kahdella eri menetelmällä: yksinkertaistetusti ja kattavasti. Valvonnan toteutus käynnistyi kattavalla valvonnalla, joka toteutetaan touko-syyskuussa 2021.  Yksinkertaistettu valvonta käynnistyy alkusyksystä 2021. Lisäksi vuoden loppuun mennessä valvotaan neljän mobiilisovelluksen saavutettavuus. Yksinkertaistettu valvonta tehdään pääosin automatisoidusti, ja se koskee tänä vuonna 185:tä verkkosivustoa. Kattava valvonta on perusteellisempi, ja se toteutetaan asiantuntijatyönä. Tämän vuoden kattavan valvonnan otokseen kuuluu 20 verkkosivustoa.

”Kattavan valvonnan kohteena olevat sivustot on valittu riskiperustaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että olemme huomioineet valinnassa muun muassa käyttäjien meille tekemät ilmoitukset saavutettavuuspuutteista”, kertoo saavutettavuusvalvonnan yksikön ylitarkastaja Viena Rainio Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. ”Lisäksi kuulemme vammaisjärjestöjen näkemyksiä sivustoista, joiden tulisi sisältyä valvontaotokseen. Tämän vuoden otoksen koostamisessa pyysimme järjestöiltä näkemyksiä erityisesti arjen sujuvuuden kannalta keskeisistä julkisista digipalveluista”

Valvontaotoksen valinnassa on huomioitu myös Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunnan (VANE) toimintaohjelma vuosille 2020-2023 ja siinä määritellyt tavoitteet saavutettavuuden vahvistamiseksi. Valvontaotoksessa huomioidaan julkisen sektorin digitaaliset palvelut monipuolisesti.

Lain saavutettavuusvaatimukset ja valvonnan periaatteet perustuvat Euroopan unionin saavutettavuusdirektiiviin ja siihen liittyviin toimeenpanopäätöksiin. Valvonnan tulokset raportoidaan EU:n komissiolle.

”Tämä on ensimmäinen valvontakierros, joten vertailukohtaa edellisiin vuosiin meillä ei vielä ole. Viestimme valvonnan tuloksista tarkemmin loppuvuodesta 2021, kun valvontakierros on saatu päätökseen”, toteaa Viena Rainio. ”Jos valvonnassa havaitaan saavutettavuuspuutteita, niiden korjaamiseksi annetaan aina tarvittavat kehotukset sivustoista vastaaville toimijoille.”

Kattavan ja yksinkertaistetun valvonnan lisäksi jokaisella käyttäjällä on oikeus lähettää aluehallintovirastolle ilmoitus, jos havaitsee verkkosivustoilla tai mobiilisovelluksissa saavutettavuuspuutteita. Aluehallintoviraston saavutettavuusvalvonnan yksikkö käsittelee ilmoitukset ja antaa tarvittaessa hallinnollista ohjausta digipalvelun tarjoajalle. Ilmoituksen voi jättää aluehallintoviraston verkkosivuston lomakkeella.

Saavutettavuuden kattavaan valvontaan valikoidut verkkosivustot 2021:

  • Aalto-yliopisto
  • Egentliga Finlands sjukvårdsdistrikt
  • Fpa
  • HSL
  • Kanta
  • Kela
  • Koronatiedotus (THL)
  • Lapin sairaanhoitopiiri
  • Outokummun kaupunki
  • Opintopolku (Opetushallitus)
  • Pirkanmaan kirjastot PIKI
  • Poliisi (Poliisihallitus)
  • Puolustusministeriö
  • Suomi.fi
  • Te-palvelut
  • Terveyskylä (HUS)
  • Ulkoministeriö
  • Ulosottolaitos
  • Valtioneuvoston kanslia
  • Verohallinto

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Viena Rainio, p. 0295 016 505

Ylitarkastaja Eetu Komsi, p. 0295 016 571

etunimi.sukunimi@avi.fi

Katso myös nämä

Sivuston saavutettavuus vaatii paljon työtä, mutta lopputulos palkitsee tekijän ja käyttäjän

Lue edellinen